
Kaupunkielämää, vuoria ja rantoja – Vancouverista löydät nämä kaikki. Kaupunki yllätti minut todella positiivisesti, sillä olin lähinnä kuullut siitä negatiivissävytteisiä kommentteja. Viikonloppu kaupungissa sai minut kuitenkin ihastumaan paikkaan totaalisesti. Tässä postauksessa palataan viikonloppulomaan Vancouverissa.

Ostimme ystävieni kanssa lennot vain muutamaa viikkoa ennen reissua. Edestakaiset lennot Reginasta maksoivat hieman yli 300 CAD eli noin 200 €. Menomatkalla teimme pysähdyksen Calgaryssa, mutta paluulento oli suora ja kesti noin kaksi tuntia. Majoituksen olimme varanneet Airbnb:stä, joka oli iso kaksikerroksinen neljän makuuhuoneen talo hieman kauempana keskustasta.

Ensimmäinen matkapäivä



Saavuimme perille perjantaiaamuna kymmenen aikaan, ja lähdimme suoraan lentokentältä keskustaan. Sisäänkirjautuminen vuokraamaamme taloon oli vasta kolmelta, joten siihen asti suunnitelmana oli pyöriä keskustassa sen mitä jaksoimme reppujemme kanssa. Kävimme katsomassa historiallista The Marine Building -rakennusta, joka aikanaan oli kaupungin korkein pilvenpiirtäjä. Rakennusta on myös käytetty kuvauspaikkana esimerkiksi suositussa Smallville-sarjassa. Rakennus oli monine kerroksineen hyvin kaunis ja koristeellinen, ja sisällä leijaili samassa yhteydessä toimivan kahvilan tuoksu.


Siitä jatkoimme kävellen satamaan, ja siitä kohti seuraavaa nähtävyyttä, eli Steam Clock -höyrykelloa. Nimensä mukaisesti se on Gastownin kaupunginosassa sijaitseva osittain höyryllä toimiva kello, joka viheltää ja puhaltaa höyryä vartin välein. Tasatunnein kello ilmoittaa tunnin jokaisella kuuluvalla vihellyksellä. Kellon ympärillä pyöri paljon turisteja, joista jokainen halusi päästä poseeraamaan höyryävän kellon kanssa ja ikuistaa sen kuviin. Gastownissa oli muutenkin kiva vain kävellä ympäriinsä ja tutustua lukuisiin pieniin putiikkeihin.

Gastownista kävelimme Chinatownin läpi kiinalaiseen puutarhaan. Yleensä tykkään vierailla kaupunkien kiinalaisissa kaupunginosissa, sillä ne ovat värikkäitä ja täynnä ravintoloita. Näin ei kuitenkaan ollut Vancouverissa, vaan kaupunginosa oli täynnä kodittomia ja päihdeongelmaisia. Kiinalainen puutarha sen sijaan oli kaunis ja näyttävä, ja siellä ollessa kyllä äkkiä unohtui missä olikaan. Join myös ilmaista teetä ja jätin terveiset vieraskirjaan.




Sitten olikin jo aika käydä sisäänkirjautumassa majapaikallemme. Jaoimme huoneet, pidimme välilevon, jätimme tavarat talolle, ja lähdimme kävellen etsimään illallista. Haimme meksikolaistyylisestä ravintolasta ruoat, ja söimme ne läheisessä lasten leikkipuistossa. Emme mahtuneet ravintolaan sisälle, emmekä löytäneet läheltä muutakaan järkevää paikkaa, ja puistossa oli tarpeeksi penkkejä, joten päädyimme siihen. Päivä oli ollut pitkä, joten kävimme melko aikaisin nukkumaan, jotta jaksaisimme heti aamusta lähteä taas liikenteeseen.

Toinen matkapäivä


Heti lauantainaamuna lähdimme junalla kohti Granville Islandin markkinoita. Granville Island oli tunnettu markkinoistaan, sekä kauniista miljööstä ja pienistä putiikeista. Markkinat ovat ikään kuin kauppahalli, eli ison rakennuksen sisätiloissa lukuisat myyjät myivät niin makeita kuin suolaisiakin herkkuja, sekä myös matkamuistoja ja muuta tavaraa. Itse ostin juustotikun, palan focaccia-leipää ja pienen siirapinmakuisen juustokakun vaahteranlehdellä koristettuna. Markkinoilla olisi voinut pyöriä ympäriinsä ja maistella herkkuja tuntitolkulla! Oli myös kiva, kun kaikki pystyivät ostamaan mieleisensä aamupalan, jotka sitten nautiskelimme pihalla, toki lokkien läsnä ollessa. Jäimme myös hetkeksi ottamaan kuvia ja ihailemaan maisemia.





Granville Islandilta otimme bussin Stanley Parkiin, joka on valtava puistoalue sekä myös suosittu nähtävyys kaupungin länsirannalla. Puistoa voi kiertää kävellen tai pyörällä, ja ilmeisesti myös hevosvaunulla. Me päädyimme kiertämään puistoa pyörällä. Pyörän vuokraus maksoi noin 10 dollaria tunnilta. Pyöräilyreitti kulkee puiston reunaa pitkin, ja samalla pystyy katselemaan kaupunkinäkymää ja pilvenpiirtäjiä. Reitin varrella on useita nähtävyyksiä ja näköalapaikkoja. Pakko myöntää, että jostain syystä minulta meni ohi suurin osa nähtävyyksistä, kuten kuuluisat toteemipaalut sekä ”merenneitopatsas”. Olin ilmeisesti niin keskittynyt pyöräilyyn tai vain kokonaisvaltaiseen maisemaan, ja se vähän kyllä harmittaa. Seawall-kierros puiston ympäri on noin 9 kilometriä, ja meillä meni aikaa siihen noin kaksi tuntia pysähdyksineen.





Pysähdyimme syömään tulkinnasta riippuen myöhäistä lounasta tai aikaista illallista persialaiseen ravintolaan, joka oli itselleni uusi, mutta positiivinen kokemus. Tilasin itselleni riisiä ja lihapataa, ja maistelimme myös toistemme annoksia.


Illaksi suuntasimme North Vancouverin puolelle Capilano Suspension Bridge -puistoon, joka on tunnettu nähtävyys isosta riippusillastaan sekä monipuolisesta puistoalueestaan. Sisäänpääsy oli opiskelijalta suunnilleen 70 dollaria, mikä mielestäni on melko tyyris hinta. Halusimme tulla puistoon nimenomaan pimeän aikaan, sillä koristevalot näyttäisivät kauniimmalta hämärässä. Tässä olimme oikeassa, sillä koko puisto oli valaistu erilaisin koristevaloin. Halloweenin lähestyessä puisto oli myös koristeltu sen mukaan, mikä oli mielestäni huippua, sillä pidän kaikesta kauhuteemaisesta!! Jos totta puhutaan, en tiedä, olisiko puistossa valoisan aikaan ollut hirveästi mitään erikoista, mutta pimeällä se heräsi eloon.





Kolmas matkapäivä

Sunnuntain aloitimme ottamalla lautan North Vancouveriin ja heti satamassa sijaitsevaan kauppahalliin. Kuten Granville Islandilla, myös täällä oli samantyyppinen kauppahalli, joskin paljon pienempi. Löysimme taas kuitenkin herkkuja, ja nautimme niitä pihalla ihastellen maisemaa Vancouverin keskustaa kohti. Otimme pian lautan takaisin, ja keskustaan takaisin päästessämme kävimme pyörähtämässä ostoskeskuksessa.



Halusimme nähdä myös jonkun monista Vancouverin rannoista. Valitsimme vain satunnaisesti Google Mapsista Wreck Beach -nimisen rannan, ja otimme bussin sinne. Matka kesti noin tunnin, ja rättiväsyneenä kaikesta matkustamisesta nukahdin jopa hetkeksi bussissa.
Pysäkki, jolla hyppäsimme ulos, oli aivan Brittiläisen Kolumbian yliopiston vieressä. Kampusalue oli valtava, ja yliopisto on toiminut kuvauspaikkana myös suositulle Off Campus -sarjalle. Itse pidän Reginan kampustakin isona, mutta tämä oli oikeasti iso, kuin oma kaupunginosansa. Kävelimme kampuksen läpi portaikolle, joka vei alas rannalle. Portaita oli paljon, niin paljon, että pohkeeni hieman kramppasivat päästessäni alas.


Vasta alas päästyämme vastassa oli kyltti: vapaaehtoisen vaatetuksen ranta. Eli käytännössä nudistiranta. Vaikka sää oli aurinkoinen, lämpötila ei silti ollut kovin korkea. Siitä huolimatta rannalla oli siis useita ihmisiä aivan ilkosiltaan, vain hengailemassa rannalla tai käymässä uimassa. Tämä ei ihan vastannut odotuksiamme, värjöttelimme tuulisella rannalla takit päällä. Maisemat olivat kuitenkin aivan mahtavat!! Ranta oli kaunis, ja meren takana näkyivät vuoret.




Takaisin palatessamme koettelemuksena olivat ne samaiset portaat, joita pitkin tulimme alas. Yksitellen kuitenkin kipusimme takaisin ylös, ja lähdimme bussilla takaisin kohti keskustaa.

Vaikka olimme juuri olleet rannalla, halusimme nyt päästä toiselle rannalle nimeltään English Bay Beach. Tämä ranta oli aivan keskustan tuntumassa, ja ehdimme paikalle juuri ajallaan auringonlaskun aikaan. Tunnelma muuttui taas täysin, sillä tuntui kuin olisimme saapuneet johonkin rantakaupunkiin. Kaduilla oli palmuja, ja aurinko laski kauniisti horisontissa. Ihastelimme auringonlaskua ja otimme kuvia. Loppuillasta kävimme vielä syömässä italialaisessa ravintolassa, jonka jälkeen palasimme takaisin vuokratalolle. Loma oli lopuillaan, sillä lento lähtisi seuraavana aamuna kohti Reginaa.



Ajatuksia kaupungista

Rakastuin kaupunkiin aivan totaalisesti! Päiviä olisi ehdottomasti saanut olla muutama lisää, sillä nähtävää olisi riittänyt. Lisäksi Vancouverin lähellä on muitakin paikkoja, kuten Victoria ja Whistler, joissa olisi ollut mielenkiintoista vierailla. Varsinkin Whistleristä olen kuullut paljon kehuja, ja kuvat sieltä näyttävät kauniilta. Myös esimerkiksi Queen Elizabeth Park sekä Vancouver Lookout jäivät välistä. Meressä uimiset tai vuorilla laskettelut jäivät välistä, sillä syksyllä näistä kumpikaan ei houkutellut, tai ollut edes mahdollista.
Liikkuminen kaupungissa on todella helppoa. Päivälippu julkisiin liikennevälineisiin maksoi noin 13 dollaria, ja se kävi siis yhden päivän ajan juniin, busseihin ja North Vancouveriin matkaavaan lauttaan. Lisäksi yksittäisiä matkoja pystyy helposti maksamaan lähimaksulla.
Kaupunki todellakin tarjoaa monipuolisesti nähtävää kaikille! En ole (vielä) ikinä käynyt New Yorkissa, mutta silti kaupungin tunnelma jotenkin huokui samanlaista energiaa. Pitääköhän tämä ollenkaan paikkaansa? Oli miten oli, toivon palaavani kaupunkiin vielä uudestaan.
