Tässä postauksessa kerron lisää vaihtoon lähdöstäni sekä saapumisestani Kanadaan. Vaikka suoritankin vaihtoni Reginassa, ensimmäiset päiväni kuluvat Ontarion provinssin miljoonakaupungissa. Ajattelin siellä käymisen olevan fiksu vaihtoehto, sillä lentomatka suoraan Helsingistä Reginaan kestäisi turhan pitkään useiden vaihtojen vuoksi. Lisäksi haluan nähdä muitakin Kanadan kaupunkeja kuin vain Reginan, joten pääsin hyvin vauhtiin tutustumalla heti aluksi yhteen suurimmista kaupungeista. Lähellä Torontoa sijaitsevat myös Niagaran putoukset, jotka ovat luultavasti Kanadan suosituin nähtävyys. Kurssini alkoivat vasta syyskuun alussa, joten minulla oli kesätöiden loputtua hyvin aikaa matkustaa ennen asuntolaan asettumista.

Helsingistä Torontoon

Lentoni kohti Kanadaa oli ajoitettu lähtemään tiistaiaamuna 25.8. 7.45. Tosin lento ei ollut suoraan Kanadaan, vaan Dubliniin, jossa minulla oli noin kolmen tunnin vaihto. Aika ei ollut lainkaan liian pitkä, sillä minun piti noutaa ruumassa olleet matkatavarani ja kirjata ne taas uudelleen seuraavalle lennolle. Tässä luonnollisesti kului hieman enemmän aikaa kuin siinä, että ne olisivat vain siirtyneet automaattisesti koneesta toiseen. Luppoaikaa ei siis jäänyt enää paljoa sen jälkeen, kun olin saanut tämän suoritettua ja käynyt myös etsimässä itselleni syötävää.

Lento kohti Torontoa oli myös ajallaan, eikä suurempia ongelmia ilmennyt. Sain onnekkaana ikkunapaikan kahden tytön vierestä, jotka eivät havainnointini perusteella myöskään tunteneet toisiaan. Kunnioitimme toistemme tilaa ja rauhaa, ja kävimme jopa kaikki vessassa peräkanaa. Kaikki siis sujui oikeastaan paremmin kuin hyvin. En tosin saanut juurikaan nukuttua koneessa, joten olin melko väsynyt koneen laskeutuessa Torontoon.

Kun lento oli viimein perillä, kello oli noin kolme päivällä. Päiväni oli siis kestänyt ikuisuuden; Suomessa heräsin noin 4.00, jotta ehdin lennolleni, ja sitten noin 14 tunnin matkustamisen jälkeen kello oli vasta kolme. Olin saapuessani kentälle väsymyksen lisäksi hieman peloissani, sillä minulta puuttui eräs koulun asiakirja, jota saatettaisiin kysyä. Sain kuitenkin saapua maahan ihan rauhassa, sillä kukaan ei onneksi kysellyt mitään dokumentteja. Maahan tullessa piti vain täyttää lomake, jossa vahvistin kaikki matkatavaroissa mukana olevat esineet ja elintarvikkeet.

Lentokentällä suunnistin UP Express -junalle, joka veisi minut suoraan kaupungin keskustaan. Se löytyi melko helposti, ja vei minut perille noin 40 minuutissa. Päätepysäkillä minun tuli ottaa vielä metro, sekä sen jälkeen ratikka päästäkseni hostellini vierustalle. Väsymys ja painavat matkatavarat alkoivat jo koetella kestävyyttäni sekä henkisesti, että fyysisesti. Olin varannut itselleni sänkypaikan Samesun Toronto nimisestä hostellista. Perille päästyäni sain nopeasti huoneen avaimen ja löysin perille huoneeseeni. Majoitus oli melko vaatimaton; alapeti neljän kerrossängyn huoneessa. Jokaisessa sängyssä oli kuitenkin verho lisäämään yksityisyyttä, mikä oli ehdoton plussa. Hostellissa oli yhteiset vessat, suihkut sekä keittiö. Olin ihan tyytyväinen siihen mitä sain vastineeksi rahoilleni. Olen nukkunut öitä pahemmissakin paikoissa.

Sisäänkirjautuessani kuulin myös hieman kauempaa tiskin toiselta puolelta iloisen tervehdyksen, ”Moi!”. Hämmennyin hieman, mutta vastasin heti innokkaasti takaisin. Tiskin takana oli siis suomalainen työntekijä, tosin töissä vasta ensimmäistä päivää. Tätä kirjoittaessani tajuan, etten koskaan kysynyt hänen nimeään. Kuitenkin, juttelimme hetken siitä, mitä hän tekee täällä, ja myös puolestaan siitä, mikä minun suunnitelmani on. Hän myös auttoi minua muutamassa asiassa hostellissa majoittuessani. Oli hauska vaihtaa heti muutama sana suomeksi, vaikka olinkin juuri vasta saapunut maahan.

Heti kun olin asettunut aloilleni hostelliin lähdin etsimään taas vaihteeksi jotakin syötävää. Löysinkin lyhyen ratikkamatkan päästä viihtyisän terassin, ja joten istuin siihen syömään thaimaalaisen annoksen nuudeleita ja kanaa. Ruokaillessani valitsin itselleni jo seuraavan päämäärän, nimittäin Crumbl-kahvilan. Crumbl on amerikkalainen keksi-kahvilaketju, joka myy toinen toistaan överimpiä keksejä ja myös joitain juomia. Crumbl-cookiet ovat nousseet viraaleiksi etenkin Tiktokissa, enkä edes tiedä saako niitä ollenkaan Euroopasta. Pakkohan niitä oli heti päästä maistamaan!! Otin kolmen pakkauksen pieniä keksejä, ja maut olivat perinteinen suklaakeksi, suklaabrownie ja keksi mansikkapäällysteellä. Normaalikokoiset keksit olivat niin valtavia, että halusin ensin testata pienempiä. Harmikseni sain huomata, että ainoa keksi, josta pidin, oli perinteinen suklaakeksi. Kaksi muuta olivat jotenkin äklömmakeita, sekä koostumukseltaan liian kosteita ja epämiellyttäviä. Testivierailuni jälkeen suuntasin vain takaisin hostellille ja menin nukkumaan, sillä tiesin seuraavan päivän alkavan kukonlaulun aikaan.

Tutustumista kaupunkiin

Minulla oli Toronton vieraillulleni kaksi agendaa; käydä Niagaran putouksilla sekä tavata erästä kanadalaista sukulaistani. Heti toisena päivänäni lähdin retkelle Niagaran putouksille, josta kerron erillisessä postauksessa. Vietin Torontossa vain kolme yötä, joten stoppini kaupungissa oli todella lyhyt. En ehtinyt juurikaan nähtävyyksiin tai muutenkaan ehkä näkemään kaupungin parhaimpia puolia.

Tiistain vietin siis kokonaan Niagaralla. Tosin palatessani illalla kävin vielä meksikolaisessa syömässä, ja oli paras burrito mitä olen ikinä syönyt! Tosin Suomessa olen ehkä tottunut hieman kuivahkoihin ja mietoihin versioihin, mikä teki siitä entistäkin paremman. Paikan nimi oli Gus Tacos.

Keskiviikkoaamu alkoi hostellin ilmaisella aamupalla, eli bagelilla, teellä ja appelsiinilla. Bagelin päälle oli tietenkin tarjolla voita, hilloa ja maapähkinävoita. Aamupäivän kävelin kaupungilla ympäriinsä, enkä oikeastaan ollut matkalla mihinkään. Jotenkaan en jaksanut stressata nähtävyyksistä tai muusta, ja viime päivät olivat olleet aika haipakoita. Kävin ensimmäistä kertaa Tim Hortonsilla, joka on kanadalainen kahvilaketju, joka vastaa ehkä eniten amerikkalaista Dunkin’ Donuts -kahvilaketjua. Ottamani kahvi ei ollut kovin kummoista, mutta sokerikuorrutettu omenamunkki oli erinomainen. Vähän ehkä överi, mutta kuitenkin. Lopulta löysin tieni Eaton Centreriin, eli keskustassa sijaitsevaan isoon kauppakeskukseen. Siellä hujahtikin äkkiä useampi tunti vain kauppoja läpi kierrellessä. En kuitenkaan tehnyt kuin muutaman pienen ostoksen. Matkalaukkuni olivat sitä paitsi jo valmiiksi niin täynnä, ettei sinne olisi mitään mahtunutkaan.

Torontossa oli todella helppo liikkua! Itse käytän Google Maps sovellusta, joka näyttää tarvittavat julkiset, joilla kulkea ja myös niiden kellonajat. Käytin niin bussia, ratikkaa, kuin metroakin, ja kaikilla matkustaminen sujui ongelmitta. Kaikki olivat yleensä ajallaan, ja jokaisessa liikennevälineessä pystyi maksamaan helposti lähimaksulla. Hassua oli se, että joiltain pysäkeiltä ratikkaan noustessa tuli kävellä käytännössä keskelle autotietä, jossa pääsi ratikan kyytiin. Ehkä infrastruktuuria ei ole siinä mielessä mietitty ihan loppuun…

Sukulaiseni tapaaminen

Kellon lähestyessä kuutta, lähdin hostellilta ensin ratikalla ja sitten metrolla kohti Broadviewn asemaa. Olin sopinut tapaavani siellä Sandran, eli isäni serkun. Hieman taustaa: Mielestäni olen joskus kyllä kuullut, että minulla on isäni puolelta sukulaisia Kanadassa, tarkalleen ottaen Torontossa. Asia tuli kuitenkin paremmin puheeksi keväällä, kun vaihtoon lähtöni varmistui. Pyysin näitä kolmea sukulaistani sillon Facebookissa kaveriksi, mutta asia jäi sikseen. Kanadan sukulaiset nousivat kuitenkin uudelleen puheenaiheeksi viikko ennen lähtöäni, kun kotonamme vieraili sukulaisia Tanskasta. He kehottivat minua kovasti ottamaan yhteyttä erityisesti Sandraan, ja niin sitten tein. Sandra vaikutti olevan iloinen viestistäni, ja niinpä sovimme tapaamisen torstai-illalle.

Tavatessamme halasimme heti, ja annoin hänelle tuliaisena tuomani Marimekon käsipyyhkeet sekä hieman suomalaisia karkkeja. Tiesin hänen kyllä vierailleen aiemmin Suomessa, mutta halusin silti tuoda jotakin mukanani. Hän ilahtui tuliaisista kovasti. Olimme (ymmärtääkseni) Riverdalen kaupunginosassa, ja lähdimme kävelemään kohti kreikkalaista ravintolaa, joka oli huhujen mukaan käymisen arvoinen. Matkan varrella oli paljon pieniä putiikkeja, ja pysähdyimmekin niistä muutamissa.

Ravintolaan päästyämme tilasimme alkuun pullon valkoviiniä, joka oli varmaan paras valkkari, jonka olen koskaan juonut. Tätä kirjoittaessani tajuan, että moni testaamani ruoka (tähän mennessä) on ollut erityisen positiivisesti yllättävä. Ei tullut valitettavasti otettua pullosta kuvaa, mutta joku saksalainen viini se oli. Sandra kertoi sommelierille minun olevan Suomesta, ja sommelier puolestaan naurahti pahoitellen, ettei heillä ollut lonkeroa tarjolla. Meillä kesti hetki ruoan tilaamisessa, sillä juttua riitti niin minun kuin Sandrankin puolelta.

Lopulta saimme kuitenkin eteemme ensin kreikkalaiset salaatit alkuruoaksi, sitten leipää, kreikkalaista juustoa, ja lopulta pääruoat. Tilaamamme juuston tarjoiluun kuului performatiivinen esitys, jossa se sytytettiin tuleen ennen tarjoilua. Olihan se siis pakko tilata, kun näimme naapuripöytämme tilaavan sellaisen… Esityksen lisäksi myös maku oli loistava! Ei suolainen ja rasvainen kai edes voi olla pahaa? Ruokaa oli lopulta niin paljon, ettemme millään saaneet kaikkea syötyä, emmekä edes koskeneet leipiin. Ravintolassa meni hujahtamalla aikaa reilut kaksi tuntia. Puhuimme oikeastaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Puhuimme minusta, elämästäni Suomessa, suunnitelmistani Kanadassa, opiskeluistani ja sukulaisistamme. Vastavuoroisesti puhuimme Sandrasta, hänen elämästään, Kanadasta, erilaisista suomalaisyhteisöistä kaupungissa, laeista, koulutuksesta ja kaikesta muusta. Uskon, että tapaamisemme oli kummallekin hyvin iloinen ja mieluisa kokemus.

Lähdimme ravintolasta vielä kävelemään pienen matkan päässä olevalle näköalapaikalle. Oli jo pimeää, joten kaupungin valot loistaisivat kauniisti hämärässä. Ihailtuamme maisemaa hetken, lähimme palaamaan takaisin metroasemalle. Kello alkoi lähestymään yhtätoista, ja lentoni lähtisi kahdeksan aikaan aamulla.

Olen todella iloinen, että uskalsin lähettää viestin ja tavata Sandran! Meillä riitti juttua ja tulimme toimeen hyvin. En todellakaan tapaa liian usein sukulaisiani, varsinkaan kaukaisimpia. Oli mielenkiintoista kuulla heidän elämästään tällä puolen maailmaa, sekä suomalaisista tavoista ja yhteisöistä täällä. Tulen muistelemaan tapaamistamme lämmöllä vielä pitkään, ja toivon, että tapaamme vielä uudelleen.

Kohti Reginaa

Torontosta minulle jäi ehdottomasti positiivinen fiilis, mutta en mielestäni ehtinyt näkemään siitä edes pienen pientä osaa. Myös Pride-lippuja näkyi useissa paikoissa, mikä yllätti positiivisesti. Kaupunki on oikeasti todella iso, ja siellä on paljon nähtävää! Aikaa pitäisi siis varata paljon enemmän kuin vain muutama päivä. Seuraavaa kertaa varten minulle jäisi vierailut ainakin CN Towerissa sekä Toronto Islands -saarilla, sekä näiden lisäksi myös monet muut nähtävyydet.

Nyt kuitenkin oli aika jättää Toronto ja suunnata kohti Reginaa, jossa tulisin viettämään suunnilleen seuraavat neljä kuukautta!